Let there be light. Tulkoon valo.

Ja valo tuli.

Sähköt saatiin tänään vihdoin päälle ja nyt on talo sitten spottivaloin valaistu. Muita lamppuja ei vielä ole, mutta ihan riittävästi valoa näytti noista spoteistakin tulevan, niin että näki siivota ja työskennellä. Nyt vaan täytyy sytyttää kaikki valot taloon yhtä aikaa kun ei ole katkaisijoita, mutta eipä se haittaa, on siellä pimeydessä jo ihan tarpeeksi oltukin.

"Vesimiehet" eivät ole päässeet paikalle. Huomenna on iltapäivällä LVI-katselmus tai mikä lieneekään, ja putkifirma oli luvannut hoitaa hanat, pytyt sun muut paikalleen siihen mennessä, vaan eipä ole näkynyt. Viimeinen toivo on että ehtisivät huomenna aamupäivällä käydä, mutta aika hatara sekin toivo on.. No, katselmus pidetään joka tapauksessa, onhan niissä ilmanvaihto- sun muissa rööreissä tarpeeksi tutkimista.

Uusi lämpöpumppukin oli tullut, edellisessä oli kuulemma ollut joku halkeama ja uusi seisoi nyt talvipakkasessa etupihalla. Sen ei ilmeisesti kuitenkaan tarvitse olla asennettuna huomiseen tarkastukseen mennessä.

Kodinkoneet saatiin, nyt on tuliterät Gramin ja AEG:n koneet paikoillaan vain odottamassa käyttäjää. Keittiössä siis Gramin erillisuuni, induktiotaso ja kylmälaitteet. Mikro taisi kyllä olla Upo... Tarkempia malleja en muista joten laitan kuvia noista koneista sitten myöhemmin. Kodinhoitohuoneeseen sijoitettu pesutorni on AEG. Täytynee koekäyttää noita koneita edes kerran ennen muuttoa, ettei sitten tule paniikki kun pitäisi ruokaa saada laitettua tai pyykit pestyä, enkä osaa käyttää koneita!

Ja mitäs muuta.. Tänään talolla asennettiin olohuoneen laminaatteja, alkoi näyttää jo tosi valmiilta, nyt kun valotkin oli päällä. Olohuoneen yläikkunoihin saatiin peitelistat ja kattolistatkin on pantu siellä paikalleen. Takka ja hormi on maalattu ja siitä tuli tosi hyvä ja helposti puhdistettavan oloinen kun pinta tuli aavistuksen liukkaammaksi.

Ja siivoamista riittää, sitä nyt ei edes kannata enää erikseen mainita.