No niin, jälleen takana yksi viikko, jonka olisimme mielellämme jättäneet kokonaan väliin. Poika sai korvatulehdukseen määrätystä antibioottikuurista ärhäkän allergisen reaktion, joka vei pikkumiehen sairaalaan saakka. Mistään välittömästi hengenvaarallisesta ei ollut onneksi kyse mutta pojalla on ollut maanantaista lähtien niin kovat tuskat, että sydän syrjällään on saanut toisen kitumista seurata. Vuorotellen ollaan oltu sairaslomalla miehen kanssa hoitamassa lasta, ja tänään vihdoin näyttää siltä että elämä voittaa sittenkin, kun on pärjätty vuorokausi ilman särkylääkettä.

Että senpä vuoksi on taas jäänyt yhtä sun toista talolla tapahtunutta täysin huomioimatta. Loput kaapit on nyt asennettu, mutta vähän epäselväksi jäi tuleeko asennusmiehet vielä koska yhtä sun toista pientä vielä puuttuu, kuten lavuaari asentamatta vessaan, jokunen ovenkahva, valolippa eteisen kaapistosta jne.. Mutta muuten näytti jo hyvältä, ja tänään olen ollut siivoilemassa kaappeja ja laittamassa hyllyjä paikoilleen. Olisi kyllä upeaa jos niihin kaappeihin jo saisi viedä jotakin tavaraa, mutta eipäs nyt hosuta, muutetaan sitten kaikki kerralla.

Vessan laminaattitaso tosin oli väärän värinen, muistin että se piti olla vaalean puun värinen, mutta olikin pähkinän värinen, eikä pähkinä ja allaskaapiston antrasiitti oikein sovi yhteen keskenään. Muiden mielestä se näyttää ihan ok:lta, mutta mä olin pettynyt, oli odottanut niin kovasti tuota vaaleaa tasoa kun sen piti mätsätä niin hyvin seiniin ja koristelaattaan. En sitten tiedä missä oli mennyt pieleen, kun paperissa lukee kyllä kalustemyyjän käsialalla sen pähkinäisen värikoodi vaikka me kyllä muistaakseni valittiin se vaalea juuri siksi ettei tummanruskea sopinut yhtään. Äh, harmittaa. Täytynee soittaa ja kysyä voiko tuolle tehdän mitään, suht pieni ongelmahan tuo on ja koska siihen tulee vielä melko iso lavuaari päälle niin eipä siitä tasosta juuri mitään jääkään näkyviin.

Vanhempien makuuhuoneessa ja ylimääräisessä huoneessa, jota kirjastohuoneeksi tällä hetkellä kutsumme, on hiottu ja pohjamaalattu seiniä. Vanhempien makuuhuoneessa seinät on olleet jo kauan maalattuina, mutta pieni pätkä jäi laittamatta kun piti odottaa portaita, että nähtiin miten viisto katto ja millainen seinä siihen portaiden taakse makuuhuoneeseen tulee. Kirjastohuone on tähän asti ollut yhtä seinän takaa teknisestä tilasta tulevaa piuhahässäkkää, mutta nyt sähkömiehet oli saaneet hommansa hoidettua niin että sielläkin saatiin seinät eristettyä ja levytettyä ja nyt siellä on jo pohjamaali, ja mun pitäisi päättää mitä seinille tehdään, laitetaanko jotain tapettia vai maalataanko vaan.

Mitäs muuta? Sauna on paneloitu ja odottaa vain lauteiden ja kiukaan asennusta. Kylppärin katto on kutakuinkin valmis. Vielä puuttuu saunan lasiseinä ja lasiovi, sekä kylpyhuoneen ovi paikaltaan. Kodinhoitohuoneeseen pyydettiin juuri laatoittaja pistämään välitilakaakelit (samat kuin keittiössä), saa nähdä ehtiikö hän tulla laittamaan ne pari neliötä laattaa. Voisihan ne itsekin laittaa, mutta nyt on niin paljon muutakin hommaa että parempi antaa ammattilaisen hoitaa se homma.

Sitten puuttuu vielä suuri osa hanoista ja vessanpytyt. Ne tulee ensi viikon lopulla, joten toivon mukaan vihdoin saadaan tupaan vesi ja vessat käyttöön. Väliovet on vielä pois paikaltaan, samoin olohuoneen poikkipalkit joihin tulee valaisimet kiinni. Meidän makuuhuoneesta puuttuu sängynpäätyseinän panelointi (ei olla vielä päätetty mitä paneelia laitetaan) ja puolet lattialaminaatista. Sähkötöissä on vielä urakkaa, listat puuttuu lähes kaikkialta katoista ja ikkunoiden ympäriltä, ja siihen päälle sitten vielä suursiivous ja rakennuspölyn hävittäminen nurkista.. Meneehän siihen kaikkeen vielä rutkasti aikaa, ja parin viikon päästä pitäisi muuttaa! Apua!

Kuvapäivitystä tulee myöhemmin.