Tuli otettua ne kiinteät kalusteet vähän turhan aikaisin kun joulukuun puoliväliin ne tilasimme. Nyt tuntuu ettei millään ehditä saada taloa siihen malliin että kalusteet voisi tulla. Yritin tänään soittaa Huushollikeittiöille ja siirtää toimitusta tammikuun puolelle mutta kuulemma se ei enää onnistu. Lupasivat kuitenkin pistää meidät ihan vuoden viimeiseksi toimitukseksi niin myöhäälle kuin mahdollista mutta vähän jäi epäselväksi että onko se ennen joulua vai joulun jälkeen.. Stressaavia viikkoja on nyt siis kuitenkin edessä ja kun ei työmiehiä saa tähän hätään mistään niin pulassa ollaan. Täytyy nyt vaan toivoa parasta että saataisiin ne kalusteiden paikat edes valmiiksi, lattiat, katot ja seinät niin voisi iskeä kaapit kiinni. Eri asia jos emme olisi tilanneet kalusteita asennettuna, silloin ne olisi voineet tullakin ja odottaa jossain varastossa (jos sellainen olisi) sopivaa asennushetkeä, mutta kun ehdottomasti haluamme ne asennettuna paikoilleen niin kaiken täytyy sitten olla valmista kun kalusteet ja asennusmiehet tulee.

Peukut nyt vaan pystyyn että aika ei lopu kesken.

Liesituulettimen hormin, tai oikeammin sen rungon, jatkopala on nyt tilauksessa. Sattumalta olen nimeltä mainitsemattomassa metallifirmassa töissä joten sain teetettyä telineen siellä, toiveissa on että saisimme kattopaneelien alle jäävät osat ensi viikon aikana, sillä alas roikkuvalla osalla ei ole niin kiirettä, mutta kuulemma helpointa on tehdä kaikki kerralla. Nähtäväksi jää millanen häkkyrä siitä muodostuu.

Yläkerta on nyt raivattu ja siivottu lattialämmitysmiesten tieltä, olivat luvanneet loppuviikosta tulla vetämään lämmöt myös yläkertaan. Mun mielestä siellä on kyllä ollut tuskallisen kuuma mutta kai se lämpötila siitä tasaantuu. Muuten yläkerta on nyt valmiiksi koolattu ja odottaa vain levyjä, spakkelia ja maalia.. Ne saa kyllä jäädä ihan viimeiseksi kun yläkerta kuitenkin on ns. ylimääräistä tilaa. Kaidekin pitäisi saada yläkertaan olohuoneen ylle, ettei tarvitse aina olla sydän kurkussa kun pojan kanssa yläkertaan menee.

Yläkertaa koolattuna.

Seuraavassa kuva ensin kylpyhuoneen laatoituksesta, josta valitin aikaisemmin kun en oikein tykännyt noista neliskanttisista valkoisista "uimahallikaakeleista".. Mutta niiden kanssa on nyt elettävä ja toivon vielä että saumaus muuttaa ulkonäköä parempaan suuntaan. Ja tästä en edelleenkään laatoittajaa syytä, vaan meidän omaa huonoa suunnitelmaa.

Ja sitten vessan laatoituksesta joka miellyttää mua huomattavasti enemmän. Vessanpöntön taakse suunniteltu koristelaatoitus oli juuri sellainen kuin kuvittelinkin. Samaa laattaa siis kuin kylpyhuoneessa mutta ruskeana. Valkoinen laatta on samaa kuin kylppärissä.

 

Siinä kuulumiset tällä erää. Veto on pikkasen poissa kun poitsu on sairastanut urakalla, tällä hetkellä korva- ja silmätulehdus flunssan sivutuotteina ja meikäläiselläkin yhtä sun toista kremppaa, antibioottikuuria ja nyt tuntuu että flunssa iski kun joka paikkaa särkee ja kurkku on kipeä. Että eipä tässä paljon raksailla eikä paljon riitä intoa edes bloggaamiseen. Mutta yritetään sinnitellä, loppusuora häämöttää.