Asuntomessuilla oli tänä vuonna kuulemma trendinä mustavalkoisuus. Itse emme messuilla käyneet mutta monet mainitsi tämän mustavalkoisen sisustusteeman joten oletan että se sitten on ollut siellä melko suuressa osassa. Voisi kuvitella että mustavalkoinen sisustaminen on melko helppoa, haastavampaa on yhdistellä ns. oikeita värejä sopimaan toisiinsa. Musta ja valkoinenhan sopii aina hyvin yhteen. Meitä ei kuitenkaan tuo teema kauheasti innosta, vaan olemme lähteneet enemmän valkoinen-harmaa-ruskea linjalle ja väriä tuodaan sitten yksittäisillä sisustustavaroilla/kankailla.

Kiinteät kalusteet olemme ottaneet Kokkolasta Huushollikeittiöiltä. Saimme ne tavallaan samaan pakettiin talotarjouksen kanssa, vaikka meillä olikin ihan vapaat kädet valita kalusteet mistä itse halusimme. Talomyyjä vaan itse suositteli Huusholli-keittiöitä, kun ovat tehneet paljon yhteistyötä, ja niinpä me sitten mentiin sinne ja saatiin tosi ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua ja löydettiin meille sopivat kalusteetkin melko vähällä vaivalla. Keittiöön tulee antrasiitin (Fino) väriset alakaapit ja ihan sileät valkoiset yläkaapit. Samat Finon kaapit tulee myös vessaan. Makuuhuoneisiin ja eteiseen tulee ihan perus pähkinärunkoista kaappia valkoisilla ovilla.

Muiden sisustusmateriaalien kanssa ollaan vielä vähän hakusessa, kun tärkeää olisi ensin nähdä miltä talo alkaa näyttää sen jälkeen kun väliseinät ja toinen kerros on saatu tehtyä, lähinnä sen suhteen että jääkö eteinen, portaikko ja yläkerta kauhean pimeiksi. Tummanharmaata isoa 300x600 laattaa ollaan ajateltu eteiseen ja keittiöön, muualle jotain tummaa laminaattia. Parketista ollaan saatu tarpeeksemme nyt vuokralla asumisen aikana kun puolessa vuodessa halpisparketti on mennyt niin karmeaan kuntoon että todennäköisesti joudumme sen korvaamaan kun muutamme sieltä pois.

Kylppärin värimaailma on sellainen johon haluamme panostaa erityisesti, ja sitä on nyt tullut käännettyä ja väännettyä kaikkia värivaihtoehtoja mutta mihinkään ei olla päädytty. Jotain hillittyä mutta värikästä, ajatonta mutta muodikasta.. Tällä hetkellä oon ihastunut erilaisiin vedenvärisiin laattoihin ja mosaiikkeihin mutta en oikein tiedä mitä niistä voisi ideoida. Ja saunakin on vielä auki, sen verran olemme päättäneet että kylpyhuoneen ja saunan välille tulee puoli seinää lasista tai lasitiilestä.

Valaistussuunnitelma on tehty ja aika paljon kivoja valaistusideoita saatiin taloon, epäsuoraa valaistusta ja tunnelmavalaistusta sopivasti yhdistettynä tehokkaaseen työvaloon. Siitä sitten myöhemmin kunhan päästään sähkö- ja valaistusasioissa pidemmälle.

Sisustusasiat on siis vielä täysin mietintämyssyn alla. Haluan ensin nähdä miltä talo alkaa näyttää niiden väliseinien myötä. Olohuoneessa olevista isoista ikkunoista luonto, mäntymetsä ja korkea taivas hyökkäävät suoraan sisälle, joten sisustuksessa lienee parasta pysytellä minimalistisella puolella ja antaa maiseman hoitaa hommansa.