Tässä välissä on ihan pakko hehkuttaa että tuli tehtyä hyvä valinta talotoimittajan suhteen. Meillä oli monia vaihtoehtoja joilta alussa pyydettiin tarjous, mutta Kreivi-Talo nousi kyllä heti kättelyssä suurimmaksi suosikiksi, ja päivääkään emme ole katuneet, tai en ainakaan minä, mutta en usko että isäntäkään on. Palvelu on ollut ystävällistä ja kaikin puolin moitteetonta, talofirman suunnittelijat ovat jaksaneet paneutua meidän toiveisiimme ja kääntää ja vääntää pohjapiirustusta yhä uudelleen ja uudelleen. Tuntuu ettemme todellakaan saaneet mitään liukuhihnataloa, vaan juuri sellaisen kuin itse halusimme niin pitkälle kuin sellaisen talon toteuttaminen oli rakennusteknisesti mahdollista. Ja jos meiltä on jotain puuttunut, esimerkiksi papereita tai tietoja rakennuslupaa varten, niin talofirma on ne meille pikaisesti järjestänyt. Ja talofirman myyjäkin on ollut hyvin hengessä mukana, olkoonkin että se on kai myyjän tarkoituskin, mutta tärkeintähän on että asiakkaalle jää positiivinen mielikuva. En tiedä johtuuko saamamme huippupalvelu siitä, että melko pienenä talotehtaana tunnettu Kreivi-Talo haluaa laajentaa markkinoitaan Vaasan seudulle ja panostaa siksi täkäläisiin asiakkaisiin, vai onko heidän toimintansa aina yhtä vakuuttavaa myös siellä kotipuolessa Kokkolan kupeessa. Ainakaan minulle ei ole jäänyt mitään hampaankoloon tässä vaiheessa ja toivottavasti yhteistyö jatkuu sujuvana loppuun saakka. Kreivi-Taloa voin suositella lämpimästi kenelle tahansa rakentamista tällä seudulla harkitsevalle, he kun kuulemma eivät taloja Vaasaa kauemmaksi toimita. Painotan sanaa kuulemma.

Maanrakennusfirma Hoijar&Paro teki myös työnsä asiantuntevasti ja nopeasti, niin nopeasti että olivat jopa ottaneet pikku varaslähdön ja järjestäneet meille yllätyksen kaivamalla tontin auki tuosta noin vaan. Se oli hieno yllätys kun olimme varautuneet vielä viikon-parin odotukseen. Ja lopputuloksessa ei ollut moitteen sijaa, samoin kuin ei rakennusliike Bykoran työn tuloksessa. He vastasivat perustustöistä, sokkelin muuraamisesta ja lattian valamisesta ja toiveissa on että ottaisivat hoitaakseen myös kattopellit ja mahdollisesti myös jotain muita timpurihommia jatkossa.

Talon pystytysporukkana toimi kälviäläinen Timpuritiimi-niminen firma joka oli talotoimittajan itse järjestämä. Heille kuuluu iso kiitos siitä että talo on tänä päivänä tukevasti pystyssä, työnsä pojat hoitivat todella hyvin ja tehokkaasti tekemällä pitkää päivää aamusta iltamyöhäälle sateisessa säässä, että saisimme talomme sateelta suojaan mahdollisimman nopeasti. Minä surkuttelin moneen kertaan kotona lämpimässä että kuinka hirveitä ihmisiä me ollaan kun toiset joutuu sellaisessa koiran ilmassa meidän tupaa pystyttämään. Mutta enpä ainakaan minä kuullut kertaakaan valituksen sanaa timpurien suusta, tai sitten ne vaan osasi kiroilla tosi hiljaa. Ja edelleen jaksan ihmetellä että miten joku ihminen työkseen keikkuu niin ketterästi korkealla taloelementtien päällä.. Palkka täytyy olla kohdallaan että sellaiseen hommaan rupeaa.

Ja lopuksi edelleen kiitosta iseille ja äideille, siskoille ja veljille, ystäville ja tuttaville avusta ja tsempistä!

Urakka jatkuu.