Raksalla oli tässä mennäiltana vieraillut kettu. Se oli tullut ihan miesten viereen metrin päähän ja siinä pällistellyt ja ihmetellyt aikansa, kunnes oli livahtanut pakosalle. Kuvankin olivat ehtineet ottaa, tosin vasta poistumisvaiheessa jolloin ketusta jäi kuvaan vain takajalat ja häntä, jonka kärki ei ollutkaan valkoinen. En tiedä pitäisikö siitä epäillä että oliko kyseessä kettu lainkaan vai mikä lie eksynyt kisumirri, vai eikö suomalaisilla ketuilla ole koskaan valkoinen hännänpää? Kysyy nimimerkki Biologian numero oli lukiossa kutonen.  Mutta kaiken kaikkiaan on ihanaa että sielä on ainakin vielä luonto niin lähellä, varmaan sekin tulee pikkuhiljaa muuttumaan. Mutta ainakaan vielä ei raskas rekkaliikenne, kaivinkoneet ja kallioräjäytykset ole onnistuneet pelottamaan kaikkia metsäneläjiä pois. Alueella on paljon vesistöjä, soita ja pikku metsälätäkköjä joissa vielä elelee jonkin verran vesilintuja ja toivon mukaan alue tulee jatkossakin pysymään yhtä luonnonläheisenä.

Ja aina jotain ikävääkin sattuu ja tapahtuu. Naapurin naapuriin rakentavien tontilla oli ollut tulipalo viikonloppuna, joku känniääliö oli sytyttänyt styroksit tontilla palamaan ja siinä samalla oli palanut kasa putkea, pala metsää ja naapurin lautakasan pressukin oli sulanut kuumuudessa. Onni onnettomuudessa oli, että yhdellä tontilla oli vielä väkeä töissä, olivat saaneet palokunnan ja poliisit äkkiä paikalle ja hörhö oli saatu nopeasti kiinni vähän matkan päästä hoipertelemasta. En edes uskalla ajatella mikä olisi ollut lopputulos jos siellä ei olisi ollut ketään paikalla, palo olisi päässyt leviämään kuivan ja kuuman kesäpäivän jälkeen läheisiin lautakasoihin, omakotitaloihin ja viereiseen metsään.. Onneksi kävi toisin.

Meikäläisellä pukkaa töihinpaluukriisiä. Poika on mennyt hoitoon ja minä kokopäivätöihin ja tuntuu ettei illassa riitä tunnit mihinkään. Raksalle ois kiva mennä heti töiden jälkeen ja hengailla siellä koko ilta, mutta kun kaupassa pitää käydä, ruokaa laittaa, kotona odottaa aina tiski- ja pyykkivuori ja pölytollot pyörii nurkissa. Kissatkaan ei ihan pyhällä hengellä elä. Ja tähän päälle vielä iski reipas flunssa sekä mulle että pojulle, joten vähäsen tuntuu pinnaa kiristelevän. Onneksi isovanhemmat ja muut ystävät ja sukulaiset on taas olleet korvaamattomana apuna niin, että mäkin oon vähän päässyt talolla töihin.

Muuten talo on nyt siinä pisteessä että timpurit on hommansa tehneet ja me ollaan nyt omillamme. Ikkunat on saatu paikalleen muutamia yläikkunoita lukuunottamatta. Tähän asti kaikki on sujunut niin lennokkaasti ammattimiesten voimin, että ei voi kuin ihmetellä miten muutama mies saa talon noin nopeasti pystyyn! Jälleen yksi ammattikunta jota opin arvostamaan, menee täysin samaan kastiin kuin lääkärit, palomiehet ja poliisit. Iso kiitos huippuhyvälle timpuriporukalle!

Tällä viikolla pitäisi tulla muurari laittamaan takka, ja sitten pitäisi selvitellä olohuoneesta puuttumaan jääneen koristepalkin kohtaloa, sitä kun ei timpurien piirustuksissa näkynyt ja jäi epäselväksi että onko sillä palkilla joku muukin tehtävä kuin koristeena oleminen. Meidän valaistus oli osittain suunniteltu sen palkin varaan joten suotavaa olisi, että sen sinne myös saisimme.