Vuoden ja viiden kuukauden ikäinen Linus-poikamme on kovasti mieltynyt raejuustoon, ja vaatii aina suureen ääneen "raikkua" jääkaapista. Niinpä pojalle oli luvassa iloinen yllätys kun menimme tontille, missä styroksilevyjä on askarreltu lattian eristeeksi ja putkien suojaksi. Styroksin sahaamisestahan tulee roppakaupalla valkoista purua, josta poika heti iloissaan hihkaisi että RAIKKUA!  Ei ihme että isukilla aina menee tontilla niin myöhäälle kun raikkua siellä vaan syödään niin että naama ja tukkakin on ihan valkoisena.

Niin, viemäriputket on eilen vedetty ja nyt on ollut kiirus saada kolme kerrosta styroksilevyjä askarreltua siihen päälle, kun vesijohdot tullaan vetämään jo huomenna. Tai ainakin mun muistaakseni ne oli vesiputket joita ne vetää?? Hyvin olen taas perillä kaikesta näköjään.. Mutta ihan hirveä määrä askartelua, mittaamista, sahaamista, veistelemistä ja sovittamista tuohon styroksioperaatioon liittyy, mä kun luulin että ne vaan levitetään siihen päälle ja that's it. Mutta eihän ne putket tietenkään ole siellä soran ALLA, vaan siinä sorapedillä ne lepää joten eihän ne styroksitkaan luonnollisesti siihen putkien päälle heittämällä mene, vaan pitää leikata putkisokkelon mallisia paloja. Onneksi mun mitta- ja matematiikkapää on niin surkea ettei mua moisiin hommiin värvätty, mä sain levitellä niitä paloja jotka mahtui paikoilleen kokonaisena.  Juuri soittelin tontille kun kello on kymmenen illalla, että miltä siellä alkaa näyttää, ja onneksi kuulemma alkoi homma olla hanskassa, kiitos reippaiden apumiesten. On onni että on isät ja appiukot ja veljet jotka pääsee ja mielellään tulee apuun, kun sitä tarvitaan.

Ja lapsenhoitoapuakin olen saanut kiitettävästi omalta äidiltä ja anopilta, että olen päässyt edes vähän jeesimään tontille, kun mieli sinne kumminkin halajaa ja niin harvoin pääsee mitään tekemään. Alunperin olin ajatellut että mies saa murehtia rakennushommat ja mä hoidan lapsen, mutta kumminkin sitä tekisi mieli aina vähän väliä käydä siellä tontilla katselemassa ja jakelemassa hyviä neuvoja, tai ainakin tyhmiä kysymyksiä.

Huomenna sitten vesiputket jos kaikki menee hyvin, ja ensi viikolla lattian valu. Sitä seuraavalla viikolla pitäisikin jo talopaketin tulla.

PS. Mihinkähän väliin ne lattialämmitysputket tuleepi, pitäähän nekin tietysti vielä laittaa kun lattiakin pian valetaan..