Meinasi paniikki iskeä, kun viime viikon puolivälissä kävin tontilla ajatuksena katsastaa onko naapuritonteilla tapahtunut vielä mitään. Tarkoitushan oli että meidän kaivuutyöt aloitetaan vasta juhannukselta,  joten järkytys oli suuri kun näin että meidän tontilla seisoi kaivinkone keskellä isoa monttua! Aaargh, menin ihan paniikkiin ja mun ajatus jotenkin lukkiutui siihen asentoon, että kyseessä täytyy olla naapurin kaivinkone joka on väärällä tontilla. Ja mies oli tietysti työmatkalla ja mulla oli poika kyydissä niin en voinut enkä viitsinyt lähteä sinne kuoppaan tarpomaan pojan kanssa, vaan soitin appiukolle että onko hän kuullut mitään että joku olisi tulossa jo nyt kaivamaan, ja että kävisi katsomassa ja kysymässä että kuka siellä oikein puuhailee. No, iloiseksi yllätykseksi sitten selvisi että maanrakennusfirmalla olikin sopiva hetki tulla hommiin ja olivat sitten mitään ilmoittamatta käärineet hihat ylös ja alkaneet kaivaa. Olivat toki vastaavalle mestarille ilmoittaneet mutta mestari ei sitten ollut informoinut meille mitään. Noo, eipä tuo mitään, kivahan se vaan on että hommat hoituu ilman meitä.

Ja muutamassa päivässä on tontti sitten muuttanut muotoaan ja ulkonäköään täysin. Meidän nykyisen kerrostalo-seinänaapurin tuoma täyttömaa riitti mainiosti tontin takaosan täyttöön ja nostamiseen, etuosaan nyt odotellaan sitten oikein kunnon soraa siihen talon alle laitettavaksi. Kalliota on tontin etuosasta räjäytetty jonkin verran ja ilmeisesti vielä pitää ampua jokunen lohkare siitä pois. Jännää, täytyy nyt yrittää käydä joka päivä siellä päivystämässä, mieskin lähtee taas työmatkalle pariksi päiväksi ja mä pelkään että joudun hoitelemaan jotain tonttiasioita joista en ymmärrä yhtään mitään. 

En silti usko että kesästä tulee meille mitenkään kovin kiireinen tuon rakennuksen osalta kun kaivurifirma ja perustusten tekijät hoitavat varmaan hommansa ihan hyvin itsekin. Mutta mistäs mä voinkaan tietää mitä kaikkia pikku hommia siinä sitten joutuu hoitelemaan, kun en ole ennen ollut rakennusprojektissa mukana. Nähtäväksi jää. Siihen asti me rakentajan rouvat nautitaan kesästä täällä kotipihassa lasten kanssa (meitä kun on täällä useampi perhe jotka rakennamme samalle alueelle) ja odotellaan talopakettien saapumista.

Käytiin eilen ottamassa jotain kuvia tontista mutta en nyt löydä kameraa mistään, joten laitan kuvat sitten tänne myöhemmin..