Vuonna 2000 on maankäyttö- ja rakennuslakiin kirjattu rakennusprojektin pääsuunnittelijan tehtävät. Sattuneista syistä emme olleet kyseiseen lakiin perehtyneet, emmekä niin ollen olleet tietoisia pääsuunnittelija-sanan merkityksestä, vaikka se joissain papereissa ohimennen esiintyikin. Jotenkin olimme, yhdessä lukemattomien muiden rakentajien tavoin (ainakin nettikirjoituksista päätellen), ajatelleet että pääsuunnittelija on se joka suunnittelee ja piirtää talon. Ei nimike pääsuunnittelija ainakaan minulle anna viitteitä mistään muusta toiminnasta kuin talon suunnittelusta. No, rakennuslupaa hakiessa lomakkeeseen vaadittiin pääsuunnittelijan nimi ja allekirjoitus, ja moninaisten selvittelyjen jälkeen kävi ilmi, että talofirma ei ota minkäänlaista vastuuta pääsuunnittelijan tehtävistä, vaan sanoivat että se on joko vastaava mestari tai erillinen suunnittelija joka siihen nimensä laittaa. Vastaava mestari puolestaan oli sitä mieltä että kyllä se on talon suunnittelijan tehtävä toimia pääsuunnittelijana. Pikaisesti googletettuamme sanalla "pääsuunnittelija" löysimme tietoa, että pääsuunnittelijan tehtävät ovatkin lähinnä yleisluontoisia, rakennusprojektin kasassa pitämistä, juoksevien ja paperiasioiden hoitoa ja rakentajien tukena ja turvana olemista. Eli käytännössä se henkilö, jonka olisi pitänyt meille kertoa esimerkiksi se, että pääsuunnittelijaa tarvitaan. Vaan kun ei ollut pääsuunnittelijaa niin ei ollut myöskään tietoa pääsuunnittelijan tärkeydestä. Mutta täysin turha osapuoli tuo meidän mielestämme on. Itsehän me olemme kaikki paperi- ja lupa-asiat hoitaneet, ei olisi tullut mieleenkään hankkia siihen ketään varta vasten meidän asioillamme juoksemaan. Vaan kun laki on laki, tehtävään pitäisi saada joku riittävän rakennusalan koulutuksen omaava henkilö. No, onneksi vastaava mestari sitten suostui laittamaan nimensä siihen hakulomakkeeseen ja käytännössä me itse edelleen hoidamme kaikki juoksevat asiat ja homman kasassa pidon. Täytyy vaan toivoa ettei isompia yllätyksiä enää tule...